Mitä separointi on?
Separoinnilla tarkoitetaan lietelannan kuiva-aineen ja nesteen erottamista toisistaan, jolloin kuiva-aineen käyttökelpoisuus paranee. Useissa maatalouksissa lietelantaa käytetään lannoitteena, mutta ongelmana on lietelannan koostumus – se on hyvin fosforipitoista, mikä rajoittaa usein sen käyttöä. Lantaa olisi enemmän kuin tarpeeksi, mutta koostumuksen vuoksi sitä ei voida hyödyntää tehokkaasti.
Lietelannan separoinnin lopputuotteena saadaan eriteltyä neste ja kuiva-aine. Typpi siirtyy ohentuneeseen lietteeseen eli nesteeseen ja fosfori kuiva-aineeseen. Näin typpipitoisella lietteellä voidaan lannoittaa esimerkiksi nurmia, joihin fosforia ei saa levittää.
Kuiva-aineeseen sitoutunutta fosforia voidaan taas käyttää sellaisille lohkoille, joissa sitä tarvitaan. Kuiva-ainetta voidaan joissain tapauksissa levittää myös pohjavesialueille. Tämä pitää kuitenkin varmistaa aina ensin oman kunnan ympäristöviranomaiselta.
Seproinnista hyötyy niin maatilat, ravinnetalous kuin ympäristökin. Se parantaa lietelannan ravinnesuhteita, jolloin lanta on hyödynnettävissä tehokkaasti. Myös maatilojen lieteongelmat vähenevät. Separoinnin ansiosta myös ravinteet ovat kasveille käyttökelpoisessa muodossa, jolloin niiden hyväksikäyttö paranee ja muiden ravinteiden määrä vähenee. Lannoittaminen on separoinnin ansiosta myös tarkempaa, jolloin typen haihdunta on vähäisempää ja fosforia ei mene hukkaan.
Separoinnilla on myös logistiikkahyötyjä. Lietelannan koostumuksesta yli 95 % on vettä. Vesi tuo lietelannalle valtavasti lisää massaa, mikä taas lisää lietelannan kuljetuskustannuksia. Kun lietelanta separoidaan, levitettävä lietemäärä vähenee ja se voidaan levittää lähemmäksi tuotantorakennusta. Kuiva-aineen kuljettaminen on myös itsessään edullisempaa ja se voidaan hoitaa kiireettömänä aikana.
Separoinnin ansiosta:
- Säästetään kuljetuskustannuksissa
- Säästetään luontoa
- Säästetään omaa työtä
- Saadaan hyödynnettyä lietelanta tehokkaasti
- Säästetään lisälannoitteissa
Separoinnin vaiheet
Kun tilaat meiltä separointityön, auto tulee sovittuna päivänä ja ajankohtana tilallesi. Kuljettaja levittää kuljettimet ja pumpun kaivoon (nesteletku voidaan laittaa joko samaan kaivoon, mistä liete otetaan tai johonkin toiseen kaivoon). Separointiautossa on letkua noin 100 metriä. Asiakkaan hankkimalla, erillisellä pumpulla (esimerkiksi letkulevitinpumpulla), neste on mahdollista pumpata vaikka kahden kilometrin päähän.
Samalla käynnillä nesteletku voidaan viedä myös navettaan, jonka lietekuiluista huuhdotaan saostumat pois. Tämä on erittäin kustannustehokas vaihtoehto verrattuna vedenajoon kuiluun ja pois.
Separoinnista syntynyt kuiva-aine voidaan kasata auton viereen, laittaa siiloon tai lastata kärryyn kuljettimella.
Jos haluat kuulla separoinnista lisää tai sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä!